Vi bøger
Levering: 1 - 2 hverdage
Forlænget returret til d. 31. januar 2025

Papin rouva - Juhani Aho - Lydbog

Bag om Papin rouva

Papin rouva on Juhani Ahon romaani vuodelta 1893. Se on jatko-osa vuonna 1885 ilmestyneelle romaanille Papin tytär. Edellisen romaanin tapahtumista on kulunut runsaat puoli vuosikymmentä. Päähenkilö Elli riutuu rakkaudettomassa avioliitossa Mikko Aarnion kanssa. Ylioppilas Olavin vierailu herättää henkiin Ellin tukahdetut romanttiset unelmat. Papin tyttären aikajana on useita vuosia, Papin rouvassa tapahtumat tiivistyvät muutamaan kesäiseen viikkoon. Molemmat romaanit on julkaistu myös samassa niteessä nimellä Papin tytär - Papin rouva. Papin rouvaa pidetään psykologisen kuvauksen eittämättömänä klassikkona suomalaisessa kirjallisuudessa. Juhani Aho (1861–1921) oli ensimmäinen suomalainen kirjailija, joka elätti itsensä kirjoittamalla. Hän kehitti myös aktiivisesti suomalaista kirjakieltä. Ahon tunnetuimpia teoksia ovat "Papin rouva", "Rautatie" ja "Helsinkiin". Lisäksi Aho tunnetaan lyhyistä kertomuksista eli lastuista. Aho tarttui teoksissaan myös arkaluontoisiin aiheisiin, mikä aiheutti ilmestymisaikanaan kiivastakin kritiikkiä. Vapaa-ajallaan Aho oli intohimoinen kalastaja.

Vis mere
  • Sprog:
  • Finsk
  • ISBN:
  • 9788726684735
  • Format:
  • MP3
  • Udgivet:
  • 1. oktober 2020
  • Oplæser:
  • Mona Kortelampi
  • Straks på e-mail.

Normalpris

Medlemspris

Prøv i 30 dage for 45 kr.
Herefter fra 79 kr./md. Ingen binding.

Beskrivelse af Papin rouva

Papin rouva on Juhani Ahon romaani vuodelta 1893. Se on jatko-osa vuonna 1885 ilmestyneelle romaanille Papin tytär. Edellisen romaanin tapahtumista on kulunut runsaat puoli vuosikymmentä. Päähenkilö Elli riutuu rakkaudettomassa avioliitossa Mikko Aarnion kanssa. Ylioppilas Olavin vierailu herättää henkiin Ellin tukahdetut romanttiset unelmat. Papin tyttären aikajana on useita vuosia, Papin rouvassa tapahtumat tiivistyvät muutamaan kesäiseen viikkoon. Molemmat romaanit on julkaistu myös samassa niteessä nimellä Papin tytär - Papin rouva.
Papin rouvaa pidetään psykologisen kuvauksen eittämättömänä klassikkona suomalaisessa kirjallisuudessa.
Juhani Aho (1861–1921) oli ensimmäinen suomalainen kirjailija, joka elätti itsensä kirjoittamalla. Hän kehitti myös aktiivisesti suomalaista kirjakieltä.
Ahon tunnetuimpia teoksia ovat "Papin rouva", "Rautatie" ja "Helsinkiin". Lisäksi Aho tunnetaan lyhyistä kertomuksista eli lastuista.
Aho tarttui teoksissaan myös arkaluontoisiin aiheisiin, mikä aiheutti ilmestymisaikanaan kiivastakin kritiikkiä. Vapaa-ajallaan Aho oli intohimoinen kalastaja.

Brugerbedømmelser af Papin rouva



Gør som tusindvis af andre bogelskere

Tilmeld dig nyhedsbrevet og få gode tilbud og inspiration til din næste læsning.