Vi bøger
Levering: 1 - 2 hverdage

Ruokaseksiä – eroottinen novelli - Vanessa Salt - E-bog

Bag om Ruokaseksiä – eroottinen novelli

Kun Elias astuu sisään asuntoon, Alba ottaa hänet innokkaasti vastaan. Heidän ensimmäisestä kohtaamisestaan ruokakaupassa on kulunut vain kolme päivää, ja kaikki tuntuu uudelta ja kutkuttavalta. Keittiöstä levittäytyy kotoisa tuoksu – Alba on leiponut. Tarjolla on sekä makeita että suolaisia piirakoita, vaniljakastiketta, erilaisia marjoja sekä suuri vesimeloni, jonka keskelle on kaiverrettu reikä. Eliaksen mielestä kaikki näyttää herkulliselta. Käy kuitenkin ilmi, että herkut eivät ole siinä vain syötäväksi; ne on ajateltu nautittavaksi useammalla tavalla. Elias on alkuun epäileväinen, mutta oleminen Alban lähellä taas saa hänen kehonsa heräämään, ja pian Alban innokkuus on tarttunut häneenkin. "Ruokaseksiä" on erillinen jatko-osa novellille "Kiellettyjä paikkoja: Kassanhoitaja" Vanessa Salt on nimimerkki, jonka takana on jossain Keski-Ruotsissa asuva kirjailijapariskunta. Vanessa hakee innoitusta tarinoihinsa monilla matkoillaan maailmalla, missä kuumat, eksoottiset paikat ruokkivat hänen eroottisia fantasioitaan. Hän kirjoittaa kevyesti ja huumorilla intohimosta, joka voi iskeä, kun sitä vähiten odottaa.

Vis mere
  • Sprog:
  • Finsk
  • ISBN:
  • 9788726621280
  • Udgivet:
  • 30. Marts 2023
Leveringstid: Straks på e-mail

Beskrivelse af Ruokaseksiä – eroottinen novelli

Kun Elias astuu sisään asuntoon, Alba ottaa hänet innokkaasti vastaan. Heidän ensimmäisestä kohtaamisestaan ruokakaupassa on kulunut vain kolme päivää, ja kaikki tuntuu uudelta ja kutkuttavalta. Keittiöstä levittäytyy kotoisa tuoksu – Alba on leiponut. Tarjolla on sekä makeita että suolaisia piirakoita, vaniljakastiketta, erilaisia marjoja sekä suuri vesimeloni, jonka keskelle on kaiverrettu reikä. Eliaksen mielestä kaikki näyttää herkulliselta. Käy kuitenkin ilmi, että herkut eivät ole siinä vain syötäväksi; ne on ajateltu nautittavaksi useammalla tavalla. Elias on alkuun epäileväinen, mutta oleminen Alban lähellä taas saa hänen kehonsa heräämään, ja pian Alban innokkuus on tarttunut häneenkin.

"Ruokaseksiä" on erillinen jatko-osa novellille "Kiellettyjä paikkoja: Kassanhoitaja"

Vanessa Salt on nimimerkki, jonka takana on jossain Keski-Ruotsissa asuva kirjailijapariskunta. Vanessa hakee innoitusta tarinoihinsa monilla matkoillaan maailmalla, missä kuumat, eksoottiset paikat ruokkivat hänen eroottisia fantasioitaan. Hän kirjoittaa kevyesti ja huumorilla intohimosta, joka voi iskeä, kun sitä vähiten odottaa.

Brugerbedømmelser af Ruokaseksiä – eroottinen novelli



Find lignende bøger
Bogen Ruokaseksiä – eroottinen novelli findes i følgende kategorier:

Gør som tusindvis af andre bogelskere

Tilmeld dig nyhedsbrevet og få gode tilbud og inspiration til din næste læsning.